Kasvattajan edut
- Oma kasvattajanumero
Jokaisella yhdistyksen hyväksymällä kasvattajalla on oma kasvattajanumeronsa. Kasvattajanumeroa voi käyttää esimerkiksi tunnistetatuointina kasvattien oikeassa korvassa, mutta sitä ei edellytetä kasvattajalta.
- Näkyvyys yhdistyksen nettisivuilla
Yhdistyksen hyväksymät kasvattajat saavat yhdistyksen nettisivut yhdeksi markkinointikanavakseen. Keskitetty kasvattajalistaus tavoittaa tehokkaasti estekanikasvatuksesta kiinnostuneet ihmiset ja kasvattaja voi ohjata potentiaaliset ostajat linkillä yhdistyksen ylläpitämästä kasvattajalistauksesta omille kotisivuille.
- Mahdollisuus liittää kasvattien omistajia yhdistyksen jäseniksi alennetulla hinnalla
Yhdistyksen hyväksymä kasvattaja voi liittää kasvattinsa omistajan yhdistyksen jäseneksi alennetulla hinnalla (alennetun jäsenmaksun määrittää vuosittain yhdistyksen syyskokous). Etu on kertaluontoinen, eikä samaa henkilöä voi liittää jäseneksi kasvattajahinnalla kuin kerran. Ensimmäisen vuoden jälkeen kasvattajan liittämä jäsen siirtyy normaalin jäsenmaksun piiriin. Kasvattajajäsenen liittäminen tapahtuu täyttämällä Jäsenet -sivulta löytyvä jäsenhakemuskaavake. Yhdistyksen hallitus käsittelee/hyväksyy jäsenhakemukset.
- Yhdistyksen tarjoamat sukutaulupohjat ja kauppakirjat
Jokainen yhdistyksen hyväksymä kasvattaja saa kasvattajanimen myöntämisen jälkeen käyttöönsä yhdistyksen virallisen sukutaulu-ja kauppakirjapohjan, joissa on yhdistyksen myöntämä kasvattajanumero. Kasvattaja ei ole velvoitettu käyttämään näitä asiakirjapohjia.
- Mahdollisuus alennettuihin ilmoittautumismaksuihin
Yhdistyksen hyväksymän kasvattajan on mahdollista saada jatkuvaa alennusta ilmoittautumismaksuista. Alennettu kilpailumaksu tukee kasvatustyötä mahdollistamalla kasvattajille kilpailukokemuksen ja kilpailunäyttöjen kerryttämisen muita jäseniä edullisemmin. Alennetulla ilmoittautumishinnalla kilpaileva kasvattaja luopuu oikeudestaan vastaanottaa palkintoja kaniensa sijoituksista. Sovittu alennus on toistaiseksi voimassa oleva. Alennettu ilmoittautuminen ei koske mestaruus- tai cup-kilpailuja. Mikäli kasvattaja haluaa palata normaalin ilmoittautumismaksun piiriin, tulee siitä ilmoittaa kirjallisesti. Maksuluokkamuutokset käsitellään yhdistyksen hallituksessa.