KASVATTAJANIMISÄÄNNÖT
Yleistä
1. Kasvattajanimellä tarkoitetaan sitä nimeä, joka liitetään kasvattajanimen haltijan kaikkien kasvattien nimien yhteyteen. Kasvattajanimi voidaan ottaa takautuvasti käyttöön kasvattajanimen haltijan kaikilla kasvateilla. Myönnetyllä nimellä on ikuinen suoja-aika. Tämä tarkoittaa että toinen kasvattaja ei voi saada samaa kasvattajanimeä, joka on jo jollekulle muulle myönnetty.
2. Kasvattajanimet myöntää Suomen kani- ja jyrsijäliitto, SKH:n puoltamana. Suomen Kanihyppääjät ry puoltaa kasvattajanimiä vain kasvattajille, joiden kasvatuksen pääpaino on estekanijalostuksessa. Kasvattajanimeä ei voi hyödyntää rotukanikasvatuksessa.
3. Samalle kasvattajalle ei voida myöntää yhtä useampaa kasvattajanimeä. Kasvattajanimi voidaan myöntää myös yhteiseen käyttöön kahdelle henkilölle. Tällöin heidät molemmat merkitään aina yhdessä poikueen kasvattajiksi.

Vaatimukset
4. Kasvattajanimen hakijan tulee olla 18 vuotta täyttänyt. Nuoremmalle henkilölle voidaan kasvattajanimi myöntää, mikäli hakijan huoltaja puoltaa hakemusta ja hallitus katsoo hakijan kykeneväksi vastuulliseen kasvatustyöhön.
5. Kasvattajanimen hakeminen edellyttää yhden (1) vuoden jäsenyyttä yhdistyksessä. Mikäli kaksi henkilöä on yhdessä hakemassa kasvattajanimeä, täytyy kummankin täyttää edellä mainittu vaatimus.
6. Jos kasvattaja haluaa yhteisen kasvattajanimen toisen henkilön kanssa myöhemmin, tätä tapausta koskevat myös kohdan 5. säännöt. Hakemukseen tulee myös liittää kasvattajanimen haltijan kirjallinen suostumus uuden henkilön liittämisestä kasvattajanimen alle.
7. Hakijan tulee ennen kasvattajanimen anomista maksaa Suomen Kanihyppääjät ry:n tilille kasvattajanimimaksu, kaksikymmentä (20) euroa. Suomen Kanihyppääjät ry tilittää kasvattajanimimaksun Suomen kani- ja jyrsijäliitolle. Maksettua maksua ei palauteta, mikäli anomus hylätään. Maksu on kasvattajanimikohtainen riippumatta kasvattajien määrästä. Voimassa olevan kasvattajanimen tietojen päivittäminen ei maksa mitään.
8. Kasvattajan tulee sitoutua noudattamaan Suomen eläinsuojelulainsäädäntöä sekä SKH:n ja Suomen kani- ja jyrsijäliiton sääntöjä. Näiden säädäntöjen ja sääntöjen vakavasta laiminlyönnistä voi seurata kasvattajanimen poistaminen kasvattajalistalta sekä ikuinen kasvattamiskielto yhdistyksen alaisena.
9. Kasvattajan tulee pyrkiä jalostustyössä kasvattamaan terveitä ja tarkoituksenmukaisia yksilöitä. Jalostuseläinten tulee olla terveitä ja hyvin hoidettuja. Hakijan tulee tietää omat jalostustavoitteensa ja ymmärtää vastuunsa kasvattajana.
10. Kasvattajanimessä ei saa olla tunnistettavasti minkään maan, läänin, kunnan, kaupungin tai kylän nimiä, taivutettuinakaan, rotumääritelmässä esiintyvän lajin, rodun, muunnoksen tai värin nimiä. Nimessä ei saa olla kahta sanaa enempää. Väliviivalla yhdistetyt yhdyssanat katsotaan eri sanoiksi. Kasvattajanimi saa olla enintään 20 merkkiä pitkä välilyönnit mukaanlukien. Kasvattajanimen tulee olla selvästi erottuva aiemmin myönnetyistä nimistä, eikä se saa olla vastoin hyviä tapoja.
11. Kasvattajan tulee ylläpitää poikuekirjanpitoa. Tarkoitukseen voi käyttää yhdistyksen tarjoamaa poikuekirjanpitokaavaketta. Poikuekirjanpito voi olla myös esimerkiksi vapaamuotoinen talukkoasiakirja, josta käy ilmi poikueen perustiedot (vanhemmat, syntyneiden poikasten määrä ja sukupuolet, syntymäaika, eloonjääneiden poikasten määrä). Jokaisella poikasella tulee olla kanikohtainen tunnistenumero, joka merkitään poikuekirjanpitoon. Tunnistenumero on suositeltavaa tatuoida poikasen vasempaan korvaan, mutta se ei ole pakollista.

Anominen
12. Kasvattajanimeä anotaan Suomen Kani- ja jyrsijäliiton virallisella kaavakkeella, joka toimitetaan SKH:n hallitukselle tai hallituksen valtuuttamalle henkilölle. SKH:n hallitus tarkastaa hakijan jäsenyyden ja tiedot, ja lähettää puollettavan hakemuksen käsiteltäväksi Suomen kani- ja jyrsijäliitolle. SKH ilmoittaa hyväksynnästä/hylkäämisestä hakijalle. Mikäli anomuksessa on puutteita, voi hallitus pyytää hakijaa täydentämään hakemustaan ennen lopullista hyväksymispäätöstä.
13. Kasvattajanimianomukseen tulee liittää tiedot kanihypyssä menestyneistä kasvateista sekä vähintään kahdesta jalostuseläimestä. Menestyneeksi kasvatiksi voidaan katsoa hakijan kasvattama kani, joka on klassautunut vähintään vaikealle luokkatasolle ja kerryttänyt siitä jo klassauspisteitä. Tiedot todennetaan Suomen Kanihyppääjät ry:n klassauslistan sekä hakijan antamien tietojen pohjalta. Hakijan tulee listata vähintään yksi (1) kanihypyssä menestynyt kasvatti. Ilman kasvatusnäyttöä kasvattajanimeä ei voida myöntää.
Jalostuseläimiksi lasketaan hakijan omistuksessa olevat estekanijalostukseen soveltuvat, leikkaamattomat ja lisääntymisiässä olevat kanit. Jalostuseläimiltä ei vaadita kilpailunäyttöä. Hakijan tulee listata kaksi (2) jalostuseläintä, uros ja naaras. Jalostuseläimiksi lasketaan myös sijoitetut ja/tai hakijan osaomistuksessa olevat kanit.
14. Keskeneräisiä tai puutteellisia kasvattajanimihakemuksia säilytetään yhdistyksen arkistoissa puoli vuotta (6 kk), jonka jälkeen ne poistuvat käsittelystä mikäli kasvattajanimen hakija ei ole tehnyt mitään hakemuksen hyväksyntää edistäviä toimintoja. Hakijalle ilmoitetaan kirjallisesti, kun hakemus poistuu käsittelystä. Mikäli hakija haluaa lähettää hakemuksen tämän jälkeen, tulee hänen maksaa kasvattajanimimaksu uudelleen.
15. Hyväksytyt kasvattajanimet julkaistaan Suomen Kanihyppääjät ry:n ja Suomen kani- ja jyrsijäliiton kotisivuilla.

Mahdolliset muutokset
16. Jos kasvattajanimi halutaan siirtää toiselle henkilölle, asiasta tulee tehdä kirjallinen sopimus nimen entisen ja tulevan haltijan kanssa. Kasvattajanimimaksua ei tällöin makseta. Sopimus kasvattajanimianomuksineen tulee toimittaa Suomen Kanihyppääjät ry:n hallitukselle, joka käsittelee myöntämisen, jäsenyydet ja sopimuksen sekä lähettää anojalle tiedon hyväksynnästä/hylkäämisestä. Hallitus on velvollinen informoimaan anojaa asiasta kirjallisesti.
17. Kasvattajanimeä voi vaihtaa vain kerran, pätevistä syistä. Ilman syytä tullut anomus hylätään. Anomus kasvattajanimen vaihtamisesta on toimitettava kirjallisena Suomen Kanihyppääjät ry:n valtuuttamalle kasvattajanimikäsittelijälle tai hallitukselle. Kasvattajanimimaksu täytyy tällöin maksaa.

Muuta
18. Kasvattajanimi poistetaan käytöstä, jos kasvattaja eroaa tai katsotaan eronneeksi yhdistyksestä. Kasvattajanimen voi myös kasvattajan kirjallisella vapaamuotoisella ilmoituksella ottaa pois käytöstä. Saadakseen kasvattajanimensä takaisin, kasvattajan täytyy anoa kasvattanimeä uudelleen Suomen Kanihyppääjät ry:n virallisella kaavakkeella. Tällöin myös kasvattajanimimaksu tulee maksaa uudelleen. Hallitus voi käsitellä anomuksen niin sanotusti vanhana. Tällöin kasvattajanimen anojalta ei vaadita edellisten vuosien jäsenmaksujen maksamista. Hakemus voidaan käsitellä vanhana vain, jos kasvattajanimen anoja osoittaa pätevyyttä jalostustyöhön. Muutoin kasvattajanimi käsitellään uutena anomuksena edellä mainittujen sääntöjen mukaisesti. Kasvattajanimimaksu tulee maksaa uudelleen myös vanhana hakiessa.
19. Tiedot jäsenyyksistä kasvattajanimenkäsittelijä tai hallitus saa suoraan yhdistyksen jäsenrekisterin pitäjältä tiedustelemalla.
20. Kasvatuksen loputtua kasvattajan tulee tehdä vapaamuotoinen ilmoitus asiasta Suomen Kanihyppääjät ry:n hallitukselle.